5.7.2024 16:37
Helsingfors Simsällskap r.f.

Kesän tiedote

Kausi on päättynyt (ainakin valtaosalla) ja kesälaitumet jo houkuttavat. Aivan huikea kausi takana, menestystä on tullut kilpailuissa kaikilla tasoilla. Vapaaehtoiset ovat uurastaneet etenkin kauden päätteeksi SM-uinneissa ja vielä PM Ikäkausimestaruuskilpailuissa. Saimme joukkoomme myös ison määrän innokkaita kesätyöntekijöitä, joista kouliintui kesäkuun aikana varsinaisia kilpailutoiminnan moniosaajia. Iso kiitos kaikille - niin vapaaehtoisille kuin valmentajille, ohjaajille ja muille Simmiksen toiminnass mukana olleille kuluneesta kaudesta! Tästä lisää myös tämän viestin lopusta löytyvässä puheenjohtajan tervehdyksessä.

Uusi kausi, uudet kujeet

Uusi kausi tuo tullessaan jonkin verran muutoksia lähinnä hallinnon puolelle. Seurassa on keväällä hyväksytty uudet säännöt, joiden myötä seuran tili- ja toimintakausi muuttuu. Aloitamme myös hallinnollisesti uuden kauden 1.8.2024 ja jatkossa seuran tilikausi noudattelee uintivuotta (1.8.-31.7.).

Kausimaksujen perusteita on myös tarkasteltu ja uudet kausimaksut on laskettu koko uintivuodelle - koko vuoden maksu jaetaan tasan syksylle ja keväälle ja laskun voi edelleen jakaa puolivuosittain yhteen, kahteen tai neljään osaan. Uusista käytännöistä kerromme lisää elokuussa järjestettävässä koko seuran yhteisessä kauden aloitustapahtumassa keskiviikkona 21.8.2024 klo 18:30 alkaen - otathan päivämäärän jo nyt talteen! Tarkempi kutsu tulee kaikille uimareille ja perheille heti elokuun alkupäivinä! Kausi alkaa Hietsun paviljongissa pidettävällä infotilaisuudella ja samaan aikaan uimarit pääsevät virittäytymään tunnelmaan Hietsun hiekalla.

Lisenssikausi 2024-2025 myynnissä

Kauden 2024-2025 lisenssimyynti on avattu 1.7.2024. Lisenssikausi on 1.8.2024–31.7.2025.

Lisenssit ovat ostettavissa Suomisportissa. Uutena lisenssituotteena on Nuorten harrastelisenssi, jolla urheilija saa osallistua kategorian muut kilpailut kilpailuihin ja ajat tilastoidaan. Lisenssien hinnat löytyvät Uimaliiton lisenssisivulta.

Jokaisella Simmis-uimarilla tulee olla voimassaoleva BlueCard-kilpailijalisenssi tai Nuorten harrastelisenssi. Lisenssi on hankittava heti, kun liittyy seuraan (vaikka ei heti kilpailisi), sillä se sisältää vakuutuksen, joka on voimassa myös harjoituksissa ja leireillä sekä kilpailumatkoilla.

Kursseille lisätty paikkoja

Syyskauden kurssit ovat myynnissä ja niissä on vielä runsaasti tilaa. Lisäsimme paikkoja ja tiivistimme ratatilan käyttöä, jotta saamme mahdollisimman paljon halukkaita mukaan toimintaamme. Kaikki syksyn kurssit lölytyvät kotisivujemme uudistetun Kurssitoiminta-kokonaisuuden alta.

Toimisto lomailee 6.-28.7.2024

Seuran toimisto jää ansaitulle kesälomalle. Loma-aikana (toiminnanjohtaja lomalla 6.-28.7.2024) puhelimet pysyvät kiinni ja sähköposteja katsotaan hyvin satunnaisesti. Oikein kiireellisissä asioissa, voit olla yhteydessä puheenjohtajaan, joka kyllä tavoittaa henkilöstön tarvittaessa.




PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS

Jälleen yksi uinnin kausi on päätöksessä Simmiksen osalta ja parempaa kauden päätöstä ei voisi toivoa. Seuramme SM-joukkue ylitti itsensä kotikisoissamme ja upeiden henkilökohtaisten suoritusten lisäksi voitimme ylivoimaisesti Kalevan Maljan takaisin seurallemme. Joukkueena teitte aivan upean työn ja olette ansainneet jokaisen mitalin sekä Kalevan Maljan. Kenellekään ei myöskään jäänyt epäselväksi milloin Simmiksen uimari on erässä. Kannustitte jokaista Simmiksen uimaria altaan reunalta siten että koko Märsky raikui.

Jokainen uimari teki huippusuorituksen SM-uinneissa. Erityisesti kuitenkin on nostettava esille Laura Lahtinen, joka ui kahdeksan (!) henkilökohtaista Suomen mestaruutta sekä yhden pronssimitalin. Päälle vielä viestijoukkueiden mestaruudet. Aivan mahtava kilpailu Laura!

Kaikista arvokilpailuista SM-uinnit ovat aina olleet Simmikselle seurana tärkeimmät. Tänä vuonna SM-uinnit olivat vielä erityiset , koska pääsimme taas järjestämään 8 vuoden jälkeen SM-uinnit Märskyssä. SM-uintien järjestäminen on ollut kisaorganisaatiolle lähes vuoden työ joka huipentui neljänä päivänä yli 100 vapaaehtoisen työhön. Kiitokset kaikille seuramme vapaaehtoisille, jotka mahdollistitte SM-uinnit. Palaute kaikilta järjestelyjen osalta on ollut pelkästään positiivista.

Puheenjohtana olen todella ylpeä siitä mitä me, seurana, olemme onnistuneet saamaan aikaiseksi tänä kautena. Urheilijat ovat ylittäneet itsensä eri kilpailuissa. Voitimme seurana 10 kerran Kalevan Maljan 2000-luvulla. Olemme järjestäneet vuoden aikana erinomaisesti SM-uintien lisäksi kansainväliset Helsinki Swim Meet-kilpailut omien kilpailujemme lisäksi. Jäsenmäärämme on kasvanut viime vuoteen nähden ja etenkin nuorempien uimarien määrä on kasvanut erinomaisesti. Mutta eniten olen tyytyväinen siihen Simmis-henkeen mikä näkyy meillä kilpailuissa ja treeneissä. Kiitos teille jokaiselle siitä, että omalta osaltanne luotte upean yhteishengen.

En gång Simmis, alltid Simmis.

Janne Tuominen, puheenjohtaja
Helsingfors Simsällskap