13.2.2024 15:07
Kurssitoiminta

Uusia aikuisten kursseja myyntiin keväälle 2024

Avasimme juuri myyntiin uusia aikuisten kursseja kevätkaudelle. Näiden uusien kurssien lisäksi myös tammikuussa alkaneilla kursseilla on vielä joitain hajapaikkoja jäljellä - mukaan pääsee vielä maaliskuun alussa!

10 kerran aikuisten alkeiskurssi

Sunnuntaiaamuisin 3.3.-12.5.2024 Lauttasaaren yhteiskoulun altaalla alkeistason kurssi uimataidottomille aikuisille ja 15 vuotta täyttäneille nuorille. Kurssilla opetellaan turvallisessa ympäristössä apuvälineiden avulla uinnin perustaitoja kuten kellumista, potkimista sekä uimista. Tavoitteena on oppia sukeltamaan, liukumaan, kellumaan sekä etenemään uimalla noin 10-15 metriä.

Lisätietoja ja ilmoittautumiset tästä linkistä!

10 kerran aikuisten tekniikka 0 -kurssi

Sunnuntaisin alkuillasta 3.3.-12.5.2024 Lauttasaren yhteiskoulun altaalla kurssi alkeellisen uimataidon omaaville aikuisille tai 15 vuotta täyttäneille nuorille. Kursseilla harjoitellaan vapaauinnin ja selkäuinnin perustekniikoita ja opetellaan potku- ja hengitystekniikkaa. Tavoitteena on oppia uimaan 25 m vapaauintia ja selkäuintia oikealla tekniikalla sekä uimaan yhtäjaksoisesti 100 metriä.

Lisätietoja ja ilmoittautumiset tästä linkistä!